Akonlahden (Kiitehen) Savinaiset eli Miinoan Sampan jälkeläiset


Akonlahden, tai paremminkin Kiitehen Savinaisten osalta tutkimus johtaa Vienan-Karjalan puolelle, ja koko tähänastinen tutkimus perustuu täysin haastatteluihin, saatuihin vastauksiin ja jo julkaistuihin Vienan-Karjalaa käsitteleviin teoksiin. Kirkonkirjoihin en ole vielä koskenut, kun ne ovat hiukan hankalasti saatavilla rajamme tuolla puolen.


Käytetyt lähteet:

I.K Inhan Karjalan runonlaulajat ja tietäjät
Rafael Engelbergin Matkamuistoja
Iivo Marttisen muistiinpanot 1908
Karjalan laulajat (Virtaranta-Kaukonen-Kuusi-Virtanen)
Kansanrunon Kauko-Karjalaa ja Kalevalan synty (Kaukonen Väinö)
Akonlahden arkea ja juhlaa (Vilho Jyrinoja)
Siviilisissit Stalinin kanavalla (Onni Palaste)
Internet: Vienan runokylät
ja artikkeli / Irja Kortelainen / Pauli Savinainen
Heikki Tarma, Pentti Savinainen
saadut kirjeet ja sähköpostit


Kiitehen Savinaisten taru alkaa Savinasta, jota kutsuttiin myös Sampaksi. Hän lienee Sotkamon Hyvösiä juuriltaan. Syntynyt vuoden 1809 aikoja. Samppa tuli Akonlahdelle joskus 1800-luvun alkupuoliskolla, asettui Kiitehenjärven etelärannalle Miinoaan ja oli siellä ensimmäinen asukas. Sinne kohosi aikojen saatossa Miinoan suurin talo, jota kutsuttiin isäntänsä nimen mukaan ”Savinaksi”.

Samppa ei kuulunut runonlaulun osaajiin, mutta mainitaan kuuluisaksi tietäjäksi. Sampan vaimo taas hallitsi runonlaulun, ja häneltä on saatu tallennettua joitakin runoja ja loitsuja.

Samppa oli ”tarovieru” eli vanhauskoinen, ja vietti hyvin vaatimatonta elämää, syöden likipitäen vain vettä ja leipää. Samppa toimi tuon alueen vanhauskoisten ylipappina tai johtajana. Tunnetut runonkerääjämme ovat monesti yrittäneet haastatella Samppaa ja hänen jälkeläisiään, mutta he ovat vanhauskoisuutensa vuoksi monesti kieltäytyneet haastatteluista, tai antamasta muita tietoja.

Teosten mukaan Sampalla oli vain yksi poika, Outokka. Hän syntyi todennäköisesti 1830-1840 ja kuoli noin vuoden 1893 tienoilla. Outokalla oli puolisonaan Olona (synt. n. 1836), joka oli kotoisin Saarenpäästä, läheltä Roukkulaa, Repolan puolelta. He olivat molemmat myös vanhauskoisia. Outokka ei myöskään ollut runontaitajia, vaikka Blomstedt kirjoittikin häneltä laajahkon ”Pistoksen synnyn”. Olona kuoli ”kiukkusurmalla” n. vuonna 1906, 70 vuoden ikäisenä lehmiä lypsäessään.

Outokalla ja Olonalla oli tytär, Oksenja, ja poika, Iivana (Ivan). Oksenja meni naimisiin Maksim Dobrinin kanssa Munankilahdelle. Dobrinien talo oli komeimpia  Munankilahdella. Sukunimi Dobrin muutettiin myöhemmin Tarmaksi.

Outokan poika, Iivana, kasvoi lapsuutensa Lusmassa, missä hän myöhemminkin eli joitakin aikoja. Iivanasta kasvoi suuri runonlaulaja, ja Timo Lesosen mukaan hänet tunnettiin myös nimillä Dobrinin Iivana ja Parva-Jussi (asuinpaikkansa Parvaniemen mukaan). Iivana oli kuollessaan ”likemmä satavuotias”, mikä on kyllä tosin aika laaja ikähaarukka.

Iivanalla oli ainakin kolme lasta, Andrei, Pekka ja Aleksi. Näistä Pekka sekä myöhemmin myös hänen poikansa Pauli toimivat sisseinä, ja heistä on kirjoitettu useassa sotia käsittelevissä teoksissa.

Linkki nettiartikkeliin, jossa kerrottiin Paulista.

"Alustava" sukupuutaulu

Savina (eli Samppa)

* n. 1809

- ilmeisesti Sotkamon Hyvösiä

Outokka Savinaini

* n. 1830-1840

+ n. 1893

&

Olona

* n. 1836

+ n. 1906

Iivana Savinaini Andrei Savinainen Nikolai (Niilo) Savinainen

* 3.2.1897 Kiimasjärvi

+ 22.2.1969

&

Aino Turunen

* 1.9.1904 Kontiolahti

+ 1.2.1957

Pentti Ilmari Savinainen

* 1939 Kontiolahti

&

Eila Kaarina Pelli

* 1945 Polvijärvi

Mika Juhani Savinainen

* 1975

Alli Elina Happonen              (o.s. Savinainen)

* 1942 Kontiolahti

& 1966

Mauri Johannes Happonen

* 1940

Markku Johannes Happonen

* 1968

Pekka Savinainen

* 24.6.1897

+ 1958 (Ruotsissa)

&

Elisabeth (o.s. ?)

* 28.3.1905 Ilomantsi

Pola (Paula, Polina) Mihejeva

Jäi isovanhempiensa kasvatiksi Neuvostoliiton puolelle, kun isä Pekka pakeni Suomeen), asuu Petroskoissa

Vitali
Nina
Pauli Savinainen

* n. 1922

&

Vieno (o.s. ?)

Ainakin yksi poika
Heikki Savinainen

* 1924 Lieksa

+ 1955 Lieksa

& 1947

Helmi Maria Savinainen     (o.s. Heikkinen)

* 1921 Nurmes

+ 1996 Lahti

Pekka Antero Savinainen

* 1948 Lieksa

Jaakko Savinainen Leila (Ruotsissa)
Patrick (Ruotsissa)
Maikki Johansson                      (o.s. Savinainen) 2 lasta
Ville Savinainen (Kanadassa lapsineen)

&

Sirkka Savinainen     (o.s. ?)

Kaija Savinainen-Mountain

&

Jim Mountain

Reijo Savinainen
Katariina Savinainen
Leena Savinainen
Anni Hakulinen                      (o.s. Savinainen) Jussi
Pirjo Seppänen
Kirsi
Markku
?
Aleksi Savinainen Olavi Savinainen
Oksenja Savinaini

&

Maksim Dobrin

Ivan (Juhana) Tarma

&

Nadja Höttönen

kot. Repolan Lentierasta

Lilli Heikki Tarma
Ale
Leo
Eetu
Paavo
Vera

+ n. 15-v. isorokko

Feodosia Remsujeff         (o.s. Dobrin)

&

Riiko Remsujeff

Sanni Jyrinoja                  (o.s. Remsujeff)

&

Vilho Jyrinoja

Oili Rautanen (o.s. Jyrinoja)